keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Maailman eläimet

Eläimiä maailmankartalla.

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Kevään kerho käynnistetty

Juuson luontokerhon kevätkausi on onnistuneesti aloitettu tänä keskiviikkona Botanialla. Keväällä kerhossa pyritään retkeilemään syksyäkin enemmän ja tarkkailemaan talvea sekä myöhemmin kevään merkkejä.

Aloitimme yhdessä tutustumalla toisiimme monenlaisilla nimileikeillä ja tutkimme myös Botanian ympäristöä ja tiloja, jotta paikat tulisivat kaikille uusillekin kerholaisille tutuiksi.


Uusi talviseurantakortti.

Mietimme yhdessä kerholaisten kanssa, millaisia eläinlajeja ja eläinten jälkiä olimme jo tähän mennessä talvisessa luonnossa nähneet. Aloitimme yhdessä koko kerhon kanssa yhteisen Luonto-Liiton uuden Talviseurannan, jossa merkitsemme ylös, mitä lajeja olemme nähneet. Kortti täydentyy myös talven aikana yhdessä kerhossa tehdyillä retkillä.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Joulu lähestyy

Joululoman kolkutellessa ovella kerhossa leikittiin toiveleikkejä, arvuuteltiin eläinten ääniä ja pohdittiin erilaisten eläinten talvehtimistapoja. Myös kasvihuoneissa seikkailulle ja Juuson joulutervehdyksille jäi aikaa.

SaKa toivottaa oikein ihanaa ja rauhallista joulunaikaa kaikille! Nähdään jälleen ensi vuonna!

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Pimeäkävelyllä ulkopuutarhassa ja kasvihuoneissa

Kerholaiset pääsivät Noora Vikmanin ohjaamana tutustumaan pimeään ulkopuutarhaan hiljaisuuskävelyllä. Kuuntelimme talvista äänimaisemaa ja yritimme saada itse luotua mahdollisimman monenlaisia ääniä yksinkertaisilla soittimilla, kuten esimerkiksi hangen päältä löytyneillä risuilla, joita kierrätettiin ringissä ja soitettiin vuorotellen. Löysimme myös ihanan lepopaikan suuren suuren kuusen alta!

Sanko soi!

Kasvihuoneissakin ehdimme käydä pimeäkävelyllä. Perhoshuoneesta löytyi hauskoja sankoja, joiden sisältä pystyi putken avulla kuuntelemaan perhosaiheisia tarinoita ja kappaleita. Ne olivat kerholaisten mielestä todella mielenkiintoisia.


keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Planeettojen huovuttelua


Tällä kerhokerralla kerhossa huovutettiin omia planeettoja ja luotiin niihin myös eläinasukkaita piirtäen.

Valmiit planeetat kuivamassa.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Retki biologian laitokselle Naturalle

Lintukokoelmia tutkimassa.
Olemme Juuson luontokerholaisten kanssa tehneet joka syksy tai kevät perinteisesti retken Naturalle eli yliopiston biologian laitokselle tutkimaan Naturan monipuolista eliökokoelmaa.

Tälläkin kerralla kerholaiset pääsivät tutustumaan kokoelmiin, tutkimaan eliöiden rakenteita ja etsimään kokoelmista erilaisia eliöitä.